Huhtikuu hujahti ohi nopeasti ja nyt ollaankin jo toukokuussa. Tällä viikolla olisi tarkoitus lisätä marsulaumaa kahdella jäsenellä, mutta siitä lisää vasta sitten kun asia on ajankohtainen. :)

Marsujen elämä tulee muuttumaan kesäkuun alussa, kun muutan kolmioon, johon mahdollisesti saan oman huoneen marsuille. Tämähän tarkoittaisi sitten sitä, että voisin pikkuhiljaa alkaa kasvattamaan marsuja "ihan tosissani", eli hieman isommalla eläinmäärällä kuin mitä olen tähän asti suunnitellut. Mutta siitäkin lisää sitten, kun asia on selvä ja on jotain oikeaa kerrottavaa.

Huuto.netistä huusin hikihatussa erästä pientä, tiheä kalterista aitausta ajatellen mahdollisia tulevia poikueita ja marsujen asuintiloja. Aitaus olisi niin kätevä levittää lattialle ja siihen menee pienetkin poikaset tarvittaessa. Toivottavasti huuto onnistuu ja olen huomenissa aitauksen omistaja. :D